bouncebackability

Osaankohan enää suomea? Varsinkin Tukholmankäynnin jälkeen jossa leipäkahvilat olivat nimeltään Vete-Katten ja kerjäläisetkin huusivat "hej på dej" tekee mieli kokeilla tätä toista kotimaista.

Muitakin kysymyksiä herää kun istuu yksin kotona päivät pitkät hakemassa töitä joita ei saa (tai soimaamassa itseään siitä että omaa tyhmyyttään tai ahneuttaan tai sekä että menetti mahdollisuuden ehkä maailman ainoaan minulle tarkoitettuun työpaikkaan).  Näistä rakentavista ajatuskierteistä ei sen enempää. Mutta mieleeni muistui sana, jonka taisin lukea Henkka Hyppösen kirjasta "Pelon hinta". Bouncebackability on yksilön kyky toipua vastoinkäymisistä. Se on mielestäni hieno sana ja käsite, ja alkuvuoden tavoitteeni on luoda itselleni sille edellytykset. 

Vielä en tiedä miten, mutta minusta on tulossa hyvää vauhtia kyyninen ja poissaoleva murehtija eikä se käy päinsä. 

Meanwhile, kävin remonttikohteessani jossa aina yhtä iloiset keittiöni asentajat irrottivat ovia ja veivät hymyillen uusintamaalaukseen. Aina yhtä iloiset urakoitsijamiehet irrottivat laattoja ja kaappeja jotta saisin pöntöt oikealle korkeudelle. Vaikka elämäni ajan olen saanut kuulla eri tahoilta olevani hankala, on totuus se että vihaan hankalana olemista. Ilman urakoitsijan patistamista olisin tuskin kehdannut reklamoida keittiötäni ja muutkin pyytämäni muutostyöt ovat vieneet ensin aina yöunet.

Ihan hyvä päätös olla muuttamatta ennen vuoden vaihdetta, sillä kaukana on valmiista. Työt kuitenkin etenevät ja kaikki ovat käsittääkseni tehneet parhaansa. 

En tiedä menikö kuin Strömsössä; en ole kyseistä ohjelmaa ikinä nähnyt.

Ajan kuluksi piirsin remonttijengille kiitoskortin joka saa toimia tämän päivän jouluisena kuvana.