lördag 10 januari 2015

Kirjan tuntu

Minun on vaikea vastustaa tunnelmallisia kirjakauppoja. Tukholmassa poikkesin muutamaan ja totesin jälleen, että jotain ne ruotsalaiset vaan tekevät sisustamisessa toisin kuin me täällä. Liekö se valaistus tai jonkinlainen kodikkuus. Tietysti minuun vetoaa myös se että kaikki, ihan kaikki kirjat ovat ruotsiksi ja heti käden ulottuvilla, mutta on näissä kaupoissa myös jotakin muuta. Se sellainen, joka saa taas haaveilemaan siitä kirja-talonpoikaisantiikki-sisustus-kahvila-kaupasta joka välillä vilahtaa päiväunissani. 



En myöskään osaa vastustaa oikeita, kovakantisia kirjoja. Typeräähän se on, voisin käyttää kirjastoa tai tilata pokkareina netistä paljon halvemmalla, mutta aidossa kovakantisessa on se oikea tuntu. Siispä Tukholmasta tarttui taas mukaan pino luettavaa. 


Kirjojen ostamisen järjettömyyttä vahvistaa myös se tosiasia, että hyvän kirjan lukeminen on minulle samanlainen kokemus kuin elokuvan katsominen. Se imaisee minut täysin mukanaan ja nautin siitä suunnattomasti, mutta parin päivän päästä en taida enää muistaa sisältöä enkä varsinkaan kirjan nimeä. Silti se menee loppuelämäkseen hyllyyni enkä lue sitä enää koskaan.

PS ... toisaalta, ehkä lukeminen kannattaa sittenkin, vaikka juoni unohtuisikin?
Kannattaa lukea fiktiota (HS)

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar