Isäni soitti tänään illalla kun olin salilla. En vastannut, vaan laitoin hänelle viestin jossa luki "Olen salilla...". Huomasin, että edellisen viestin olin lähettänyt eräänä perjantaina reilu kuukausi sitten ja siinä luki "Olen salilla, soitan sitten...."
Kun sitten soitin - välissä salin, sushin ja saunan - yritin kertoa hänelle että olen tapojeni orja. Koska en keksinyt sille oikeaa sanontaa ruotsiksi, on tämäkin kirjoitus suomeksi.
(Google sanoo: Tapojensa orja = Hans slav slav)
Joka tapauksessa. Huomaan kirjoittavani erittäin vähän ja huonosti tähän blogiin nykyään, ihan kielestä riippumatta. Oikein hävettää lukea viime kuukausien postauksia, niin onttoja ovat. Tästäkään ei varmaan tule hyvä sillä jos ruotsin kieleni on ruosteessa, niin on suomen kielenikin.
Olen yksinkertaisesti ruosteessa.
Alkuvuosi on ollut raskas mutta nyt onneksi alkaa helpottaa. Huomaan sen siitä että innostun taas asioista, haaveista, tapaamisista, ihmisistä, näkemästäni. Ja mikä parasta - nukun taas yöni hyvin. Monta viikkoa meni että heräsin aamuyöstä pyörimään, tällä viikolla herännyt vasta ensimmäiseen ratikkaan jos siihenkään. Oh joy, 7-8 tunnin yöunet.
Pyhitin tämän viikon ihan itselleni. Ha-haa! Niinhän minä aina nykyään. Oikeasti, kerroin eräälle ystävälle taannoin ettei elämässäni ole enää pakkoja. En yksinkertaisesti tee muuta kuin sellaista mitä oikeasti haluan tehdä. Vähän kärjistetysti tietysti, mutta suhteellisen totta. On töitä ja kodinhoitoa ja lapsia, mutta loput on valinnaista ja sen valitsemisen teen nykyään aika rankalla kädellä. Koska, Laura Voutilaisen sanoin - No hitto miksei? Eiköhän tässä jo miellytetty tämän elämän aikana ihan tarpeeksi, täysin turhaan ja oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Siispä tällä viikolla, kun ei ollut muita huollettavia tässä kodissa kuin ihan minä itse, niin käytin aikaani tälleen:
Maanantaina sarjakuvakurssi Comics 101 jossain syvällä Kallion uumenissa, jolloin piti piirtää sarjakuva johonkin uutisartikkeliin perustuen. (Oma valintani: Applen työntekijät törmäilevät lasiseiniin)
Tiistaina kävin pilatestunnilla ja saunassa. Keskiviikkona kirjoitin pöytäkirjan - jonka voisi mieltää pakoksi ellen olisi ihan itse valinnut hallitustyön vapaa-ajanvietoksi - ja kävin pitkällä kävelyllä jäisessä viimassa. Torstaina laitoin tomaattikeittoa ja menin Maximin elokuvateatteriin syömään tapaksia, juomaan viiniä ja katsomaan muhkeasta nojatuolista tanskalaiselokuvaa "Kauhea Nainen", Den Frygtelige Kvinde, josta ehkä joskus toiste kirjoitan enemmän. Nyt totean vain että jotenkin minusta tuntuu että tässä feminismin aikakaudella nainen taitaa olla monin tavoin kuitenkin better off kuin mies, joka vaeltelee aika hukassa, saamatta minkäänlaista tukea tai myötätuntoa, tietämättä mitä häneltä odotetaan ja ehkä vielä pahempaa, mitä hän itse oikein haluaa. Mutta miehistä viis, sydämestäni toivon, ettei minusta koskaan (enää) tule noin kauheaa naista.
Nyt juon punaviiniä ja suljin uutisten jälkeen telkkarin joka on nykyään aika turha kapistus, varsinkin kun sieltä tuntuu joka ikisen kerran kun sen avaan tulevan Mies ja Alaston Ase. Ei ole todellista.