"Oletko ehtinyt miettiä tätä iltaa?", kysyi eräs ystävä tänään sähköpostitse. Suomeksi, joten jatketaan sillä.
"No enpä ole ehtinyt miettiä tänään juuri mitään", sanoin, mikä pätee oiekastaan koko kevääseen. En ole ikinä koskaan missään kokenut näin intensiivisiä työpäiviä näin pitkäjaksoisesti. Turha toivo hoitaa mitään henkilökohtaisia asioita päivän aikana eivätkä virastot sun muut vastaa enää kuuden jälkeen puhelimeen. Eipä ehdi ystävienkään kanssa vaihtaa päivän aikana kuulumisia. Löysin kotoa huhtikuun alussa erääntynäitä laskuja; kohta varmaan sähköt katkaistaan. Huomenna saan sentään kesärenkaat alle.
Juoksin kuudeksi pää kolmantena jalkana erääseen muotitapahtumaan, ostin housut, join vihersmoothien ja kotiuduin salilta yhdeksän jälkeen. Eilinen meni vapaaehtoisissa hallitushommissa, huominen myöskin. Perjantaina pitäisi lentää Tukholmaan, lauantiana käydä Upinniemessä moikkaamassa merimiestä ja siitä kiitää suoraan 50-vuotisjuhliin.
Haluan vuorokauteen lisää tunteja!
Uutisia katsoin tässä samalla, mutta eipä niistä jäänyt mitään mieleen muuta kuin että poliitikot näyttävät jopa minua väsyneemmiltä. (Oliko tuo suomen kieltä, ehkä ei.)
Mutta energiaa riittää taas, kaikesta kiireestä huolimatta, joten kyllä elämä voittaa. Kunhan muistan liikkua. Ja mennä ajoissa nukkumaan, kerta joka tapauksessa herään neljältä meittimään kaikkea sitä, mitä en päivän aikana ehdi.
Ehkä ensi viikolla koittaa seesteisyys ja kiireettömyys? (Yea right.) Kuva Cavtatista.
