Kun heräsin sairaalassa nukutuksesta, aloin miettiä onko kuolleena olo tuollaista. Että siihenkö päättyy kaikki tietoisuus. Koskaan ennen en ole pohtinut miltä tuntuisi olla kuollut, vai tuntuisiko se miltään, mutta nyt se ajatus tuli väistämättä.
Mainitsin tästä tuttavalle joka totesi että eiköhän nukkuminen ole vähän sama asia, eihän siitäkään yleensä jää mitään mieleen. Vaan eihän se niin ole! Kun minut nukutettiin tunsin selkeästi miten aivot laitettiin pois päältä, kuin joku olisi vääntänyt kiinni miljoona pientä tietoisuuden hanaa aivoissani. Vasta kun ne avattiin jälleen heräämössä, palasin tietoisuuteen, voileipineen kahvineen, unelmineen ja ajatuksineen.
Nukkuessa sen sijaan olen viime öinä pohtinut ja osittain ratkaissutkin kaikenlaisia ihmissuhdeongelmia sekä ilmeisesti kaivannut valokuvaamista suunnattomasti sillä kahtena yönä olen kuvannut ensin statiivilla auringonlaskua ja sittemmin polvillani lumisohjossa joutsenia, koivuja ja sorsia.
Kyllä se alitajunta tietää.
Nukkuessa, vaan ei nukutuksessa.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar